Minimipalkan puolesta

Yle uutisoi 19.10. Taloustutkimuksen Ylelle teettämästä kyselystä koskien suomalaisten asenteita minimipalkkaa kohtaan. [1]

Enemmistö suomalaisista kannatti minimipalkan säätämistä lailla, mikä ei ole yllätys kuten ei ollut myöskään se, että työmarkkinajärjestöt pöydän molemmin puolin asiaa vastustavat. Uutisen luettuani halusin puuttua muutamaan seikkaan.

 

Työnantajien vastustus on selvä asia: kaikki, mikä vähentää osakkaille maksettavaa voittoa, on lähtökohtaisesti pahasta ja sitä pitää vastustaa; yrityksillä ei ole vastuuta yhteiskunnallisista asioista ellei laki toisin määrää.

Meillä on sovittu työehtosopimuksissa myös vähimmäispalkoista, jotka vaihtelevat alan ja työn mukaan. Meidän mielestämme tämä suomalainen järjestelmä toimii hyvin eikä tähän päälle tarvita mitään minimipalkkalakia, Elinkeinoelämän keskusliiton lakiasianjohtaja Markus Äimälä sanoo.

Tämä malli asettaa työntekijät lähtökohtaisesti eriarvoiseen asemaan riippuen siitä miten vahva kunkin alan ammattiliiton neuvotteluasema on; ahtaajien lakkoase nyt vain on niin paljon vahvempi kuin siivoajien tai maatalouslomittajien vastaava. Työnantajien etuna liittokierroksilla onkin, että työntekijöiden edustus on hajallaan jolloin on tilaa neuvotella palkkoja ja etuuksia alaspäin.

 

Ammattiliittojen vastustus voi sen sijaan tulla joillekin jossain määrin yllätyksenä sillä eikö näiden tehtävä ole nimenomaisesti huolehtia siitä, että työntekijä elää palkallaan?

Mielestämme palkan minimitaso toteutuu parhaiten työehtosopimusten kautta. Laki todennäköisesti johtaisi siihen, että entistä suurempi joukko palkansaajia jäisi minimipalkkasäännöstön piiriin, SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola sanoo.

Tällä hetkellä palkkataso neuvotellaan toimialoittain jolloin eri alojen minimipalkat poikkeavat toisistaan ja tämä puolestaan asettaa palkansaajat eriarvoiseen asemaan. Jos minimipalkasta säädettäisiin lailla minimipalkkaa saavien työntekijöiden määrä ei lisääntyisi kuin lähinnä tilastollisesti määrän ollessa sitä suurempi mitä korkeammaksi minimipalkka säädetään. Ammattiliittojen ensisijainen tavoite eli pyrkimys neuvotella jäsenilleen mahdollisimman hyvät edut säilyisi edelleen samana; mitä vaikutusvaltaisempi liitto sitä parempi on duunarin liksa.

Ammattiliittojen todellinen huoli liittyykin pelkoon liittojen vaikutusvallan vähenemisestä. Mitä korkeampi minimipalkka, sitä paremmin palkalla pystyy elämään ja sitä vähemmän liiton jäsenyys jäsenmaksuineen houkuttelee työntekijää. Mitä suurempi valta ammattiliitoilla on vaikuttaa etenkin alan vähimmäispalkkaan, sitä motivoituneempi työntekijä on pysymään liittonsa jäsenenä. Näin ollen minimipalkasta sopiminen olisi yksinkertaisesti ammattiliittojen pitkän tähtäimen edun vastainen ratkaisu.

 

Yhteiskunnan omaksuman näkökulman on oltava etujärjestöjen agendaa laajempi. Nähdäkseni yhteiskunnan tulisi tässä asiassa ensisijaisesti huolehtia siitä ettei yksikään työntekijä joutuisi elämään köyhyysrajan alapuolella ja tukeutumaan yhteiskunnan tarjoamiin sosiaalitukiin.

Suomessa ei ole virallista köyhyysrajan määritelmää, mutta EU:n määritelmän [2] mukaan köyhyysraja on 60% kansallisesta mediaanitulosta. Tilastokeskus noudattaa tätä samaa määritelmää [3].

Yllä olevan perusteella Suomessa yksin asuvan aikuisen tulee ansaita nettona vähintään 1 190 euroa kuukaudessa tai 14 300 euroa vuodessa ylittääkseen köyhyysrajan rimaa heiluttaen. Kun lähtökohdaksi otetaan, että ihminen tekee kuukaudessa 4 x 37,5 h eli 150 tuntia töitä, niin tällöin minimituntipalkaksi muodostuisi nettona 7,93 €/h eikä tässä vaiheessa edes puhuta siitä mitä käteen oikeasti jää verojen ja muiden palkkavähennysten jälkeen.

Mielestäni ei olisi kohtuutonta, että laissa säädettäisiin minimipalkka niin, että se on vähintään 60% edellisen vuoden kansallisesta mediaanitulosta. Tästä seuraa parikin seikkaa:

1) Minimipalkka mukautuisi automaattisesti kansantalouden kehitykseen: kasvukaudella minimipalkka nousee, kun kansallinen mediaanitulo nousee ja laskukaudella se vastaavasti laskee muiden palkkojen mukana.

2) Kaikki täyttä työpäivää tekevät palkansaajat saadaan nostettua yleiseurooppalaisen köyhyysrajan yläpuolelle, minkä pitäisi olla jo itsessään kansallisen ylpeyden aihe.

Näin sivumennen voisi mainita, että jos taloudelliseen epätasa-arvoon ja jatkuvaan tuloerojen kasvuun haluttaisiin puuttua, niin minimitulon voisi määritellä kansallisen mediaanitulon sijaan kansallisen keskimääräisen tulon perusteella…

Yleisesti ottaen kohtuullinen minipalkka asettuisi tasolle jossa palkansaaja ei olisi enää pakotettu turvautumaan yhteiskunnan tarjoamiin toimeentulotukiin.

 

Miten realistinen 7,93 euron minimituntipalkka olisi tämän päivän Suomessa? Tilastokeskuksen Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansiot ammattiluokituksen mukaan vuonna 2015 [4] listaa 368 ammattiluokkaa joista palkkatietoja oli saatavilla 324 ammatista. Säännöllisen työajan ansion mediaani jää tuntipalkoissa mitattuna seuraavilla aloilla alle 9 euron:

  • Matkaoppaat 8,01 €/h
  • Matkustuspalvelutyöntekijät, konduktöörit ja oppaat 8,4 €/h
  • Informaatiopisteen asiakasneuvojat 8,5 €/h
  • Avustavat puutarhatyöntekijät 8,68 €/h

Nämä tosin ovat molempien sukupuolien yhteenlaskettuja keskiarvoja; näilläkin aloilla miehet yleensä ansaitsevat enemmän kuin naiset. Sopimalla kansallisesta minimipalkasta saavutettaisiin palkkatasa-arvo edes alhaisimman palkkatason töissä. Jos ehdottomana alarajana on taso joka on juuri kansallisen köyhyysrajan yläpuolella, niin uskon sen olevan vähintäänkin kohtuuden ja mahdollisuuksien rajoissa.

 

Ylen tilaamassa kyselyssä minimipalkan tasoksi ehdotettiin 1600 euroa kuukaudessa eli n. 10 euroa tunnissa, mikä olisikin merkittävä palkankorotus pienipalkkaisille aloille. Yllä mainitsemani Tilastokeskuksen tilasto listaa 11 ammattiryhmä joiden säännöllisen työajan ansion mediaani jää alle kymmenen euron tunnissa. Näiden jälkeen tulee 25 ammattiryhmää joiden vastaava palkkataso on alle 11 euroa tunnissa.

Tilastokeskuksen ennakkolaskelman mukaan palkansaajan keskiansio oli tämän vuoden maaliskuussa 3384 euroa kuukaudessa. Ehdotettu 1600 euron minimipalkka olisi siten hivenen alle puolet siitä.

Minimipalkasta keskusteltaessa voi olla harhaanjohtavaa tarkastella palkansaajien keskiansioita sillä minimipalkan tarkoitus on turvata nimenomaisesti alinta mahdollista palkkaa saavien toimeentulo. Nämä ovat ihmisiä joille keskituloisuus on lähinnä kaukainen unelma.

 

Jos minimipalkka asetettaisiin mainitulle 1600 €/kk tai 10 €/h tasolle, niin ymmärrettävästi se saattaisi erityisesti heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden hyväksikäytöstä hyötyneet yritykset hankalaan asemaan. Epäilemättä osa joutuisi sanomaan ihmisiä irti tai lopettamaan liiketoimintansa kannattamattomana, mutta jos asiaa tarkastelee kokonaisuutena yhteiskunnan kannalta, niin olisiko kohtuutonta olettaa, että minimipalkkatason noston hyödyt ylittäisivät siitä johtuvat haitat?

Esimerkiksi New Yorkissa keskustellaan minimipalkan nostamisesta vaiheittain 9 dollarista 15 dollariin tunnissa seuraavan muutaman vuoden aikana [5]. Asiasta tehdyn tutkimuksen mukaan nostolla ei olisi negatiivista yleisvaikutusta työllisyyteen. Matalapalkka-aloilla käytännössä kaikki palkasta käteen jäävä menee  yhteiskunnan tarjoamien tuotteiden ja palveluiden kulutukseen ja kun kulutus kasvaa, työllisyyskin paranee ja talous piristyy.

 

Lopuksi Ylen uutisessa käsiteltiin lyhyesti rakennusalan puuhaamaa kuuden euron minimipalkkaa ammattitaidottomille työntekijöille.

Kyselyssä tiedusteltiin myös suhtautumista rakennusalalla vireillä olevaan kokeiluun kuuden euron tuntipalkasta. Kokeilussa tavallista alempaa palkkaa voitaisiin maksaa kuusi kuukautta työntekijälle, jolla ei ole aiempaa rakennusalan kokemusta.

51 prosenttia vastaajista piti kuuden euron kokeilua melko tai erittäin huonona. Hyvänä tai melko hyvänä sitä piti 46 prosenttia, joten pienen enemmistön turvin kokeilu tyrmättiin kyselyssä.

Kokeilun idea on kyseenalainen jo siitäkin syystä, että kuuden euron tuntipalkalla työtä tekevä ihminen putoaa väistämättä köyhyysrajan alapuolelle joutuen turvautumaan yhteiskunnan tarjoamiin sosiaali- ja toimeentulotukiin. Näin ollen yhteiskunta subventoisi rakennusalan halpatyövoiman käyttöä mikä ei ole yhteiskunnallisesti kestävä ratkaisu.

Samaan tai jopa parempaan lopputulokseen voisi päästä oppisopimuksia laajemmin hyödyntämällä: alalle siirtyvä kokematon työntekijä saisi sekä muodollisen että käytännön pätevyyden työhönsä ja yhteiskunnan tarjoama tuki olisi vastikkeellista (ilman tukea saavien osapuolien turhaa kyykyttämistä). Oppisopimuksella tutkintoon valmistuminen olisi myös luonnollinen tarkistuspiste työntekijän palkalle..

 

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9238116

[2] http://www.poverty.org.uk/summary/eapn.shtml

[3] http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/419616-tassa-menee-suomalainen-koyhyysraja-parjaisitko-sina

[4] http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__pal__ystp__2015/010_ystp_tau_101.px/?rxid=38e8360d-65d5-4249-a3b4-01793796c5ab

[5] http://news.berkeley.edu/2016/03/10/study-sees-positive-impact-of-raising-new-yorks-minimum-wage-to-15-an-hour/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu