Kuntavaalit: Kuntalaiset, vaatikaa ehdokkailta ja valtuutetuilta enemmän

Kuntavaalit lähestyvät ja reilun kahden kuukauden kuluttua - sunnuntaina 9.4. - kuntien asukkailla on mahdollisuus, jopa velvollisuus ottaa kantaa siihen millaisilla arvoilla ja tavoitteilla kotikuntaa kehitetään seuraavien vuosien aikana.

Avoimuuden nimissä voin kertoa omasta puolestani edustavani Piraattipuoluetta Tampereella, mutta vaikka yksittäisten ehdokkaiden persoonilla ja taustoilla onkin merkitystä, niin kuntavaalia edeltävässä keskustelussa tulisi keskittyä myös yksittäistä ehdokasta suurempiin kysymyksiin kuten avoimuuteen yhteiskunnallisia asioita käsiteltäessä sekä vastuullisuuteen päätöksiä tehtäessä ja luottamusasemassa toimittaessa.

Äänestäjien tulee puoluetaustastaan riippumatta vaatia avoimuutta kunnallisessa päätöksenteossa: keskeneräisistäkin asioista tulee voida keskustella ja saada tietoa, päätöksenteon tulee olla avointa ja keskustelun julkista eikä ikäviä kunnallisia talousasioita saati kysymyksiä saa piilotella yhtiöittämällä ja yrityssalaisuuteen vedoten.

Äänestäjien tulee myös vaatia valtuutetuilta vastuullisuutta ei vain omille äänestäjilleen vaan kaikille kuntalaisille läpi vaalikauden. Valtuutettu joka ei kuuntele kuntalaisia ja joka ei aktiivisesti osallistu asioiden käsittelyyn kokouksissa (poistuen ehkä paikalta heti, kun on tullut oikeutetuksi täyteen kokouspalkkioon) pakoilee vastuutaan eikä ansaitse saamaansa luottamusta.

Viestini äänestäjille onkin tämä: vaatikaa ehdokkailtanne ja valtuutetuilta enemmän! Heidän tehtävänsä on palvella teitä ja yhteistä hyvää, ei itseään eikä vain sidosryhmiään.

Muistelkaa taaksepäin miten eri puolueet edustajineen ovat toimineet kuluneen neljän vuoden aikana ja kysykää itseltänne kuinka moni heistä on todella toiminut luottamuksenne arvoisesti? Pitäkää kiinni hyväksi havaitsemistanne edustajista ja torjukaa ne jotka eivät ole yhteistä hyvää edistäneet.

 

Seuraavassa kirjoituksessani käsittelen Piraattipuolueen kuntavaaliohjelmaa, mutta siihen voi tutustua jo nyt täällä: https://piraattipuolue.fi/politiikka/vaaliohjelmat/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja kertoa rehellisesti:
1.) Minä en voi luvata mitään teille.
Koska jos se ei ole puolueen ohjelmassa sitä ei tuoda eduskuntaan.

2.) Vaikka pääsisimme hallitukseen ei sekään auta. Hallituksessa päättää kaikki puolueet yhdessä .Ei yksi puolue.

3.) Ja jos emme saa enemmistöä ,muista puolueista mukaan ei lupaukset mene läpi.

4.Ja käskyt kunnille tulee eduskunnan kautta EU:ta.Eikä niille voi sanoa ei.

Käyttäjän markstenback kuva
Mark Stenbäck

Olen pitkälti samalla kannalla kanssasi.

Ehdokkaiden ja puolueiden lupauksiin tulee suhtautua kriittisesti ja kyseenalaistaen sillä kenenkään, ehdokkaan tai ihmisen ylipäätään, ei pitäisi antaa lupauksia ilman kykyä tai edes aikomustakaan pitää niitä.

Esimerkiksi Timo Soinin näkemys siitä, että vaaleissa saisi valehdella ja että vastuu totuuden selvittämisestä jäisi medialle ja äänestäjille, on mielestäni kategorisesti väärin: jokainen, olipa sitten poliitikko tai ei, on vastuussa sanoistaan ja tekemisistä eikä vastuuta voi ulkoistaa muille.
(http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3566150-soin...)

On kuitenkin asioita joita jokaisen ehdokkaan pitäisi pystyä lupaamaan valehtelematta ja liioittelematta. Esimerkiksi ei pitäisi olla vaikeaa luvata toimillaan edistää avoimuutta päätöksenteossa sekä toimia vastuullisesti yhteisön yleisen hyvän edistämiseksi, eikö vain?

Mitä tulee puoluekuriin niin sitä perinteisesti harjoittavat kaikki valtapuolueet, mutta Piraattipuolue on tätä käytäntöä vastaan sillä se on ristiriidassa mm. demokratian ja yhteisöllisyyden kanssa: jos valtuutettu ei ole vapaa edustamaan kansalaisia oman parhaan kykynsä mukaan, ei hän yksinkertaisesti pysty suorittamaan sitä luottamustehtävää johon hänet on valittu.

Oppositio ei ole täysin hampaaton sillä sen rooli on haastaa valtapuolueiden vallan käyttöä. Tämä ei tarkoita, että kaikkea pitäisi kategorisesti vastustaa vaan oppositiostakin voi ja pitää pyrkiä käymään keskustelua pyrkien edistämään ideologiasta ja eturyhmistä riippumatonta yhteistä hyvää. Tiedän, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta pakko on kuitenkin yrittää.

Lopuksi, EU:n valta Suomeen ei ole ihan niin merkittävä kuin usein annetaan ymmärtää. Erityisesti valtapuolueilla on ollut huono tapa syyttää EU:ta niistä kansalaisten kannalta epämieluisista päätöksistä jotka ovat kuitenkin palvelleet puolueiden omia etuja. Esimerkiksi vetoaminen EU:n päätöksiin julkisten palveluiden yhtiöittämisten yhteydessä ovat lähtökohtaisesti olleet vähintäänkin harhaanjohtavia.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tutustuppa Lissabonin sopimukseen.
Samoin miten EU lait ohittaa Suomen kansalliset lait.

Opin paljon myös Europpa 2020 sopimuksesta ja
Euro-Plus sopimuksesta.

Yhdenkädensormissa laskettavissa missä EU käskyä voi kansallisesti soveltaa hallituksen toimesta,rikkomatta EU sopimuksia.

Onnea vaalityölle. Nuoria sinne tarvitaankin ,syrjäyttämään isonikäpolven Kekkosen aikaiset "muumiot"!
T:-47 "muumio.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Minä kyselen tälläistä ehdokkailta ja muiltakin.
Miten kuntatasolla tehdään päihdepolitiikkaa? Vol 2
http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230051...

Harva jaksaa vastailla tai edes kommentoida. Omaan äänestyskäyttäytymiseen se kyllä vaikuttaa.

Toimituksen poiminnat