Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 52 min 59 s sitten

”Poikkeuksellisen ruma näytelmä sote-valiokunnassa” – kansanedustajat tylyttävät hallituspuolueita

27.2.2019 18:36

Eduskunnan ”sote-valiokunnan” eli sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kirjoittaa blogissaan ”rumasta näytelmästä” valiokunnassa.

”Tänään nähtiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa taas poikkeuksellisen ruma näytelmä. Oppositio olisi halunnut kuulla asiantuntijoita siitä,  onko hallituksen antama vastine perustuslakivaliokunnan kriittiseen lausuntoon hallituksen sote-esityksestä riittävä”, Alanko-Kahiluoto kirjoittaa.

Iivo Niskanen saavutti pronssia – pettyi itse

27.2.2019 17:53

Suomen joukkue pelastui hiihdon MM-kisoissa täydelliseltä häpeältä Iivo Niskasen voitettua pronssia 15 kilometrin perinteisen kisassa. Niskanen itse oli tulokseen kuitenkin pettynyt.

Niskanen oli väliaikalähdöllä hiihdetyn matkan hallitseva maailmanmestari. Mitalitaisto oli tiukka, mutta hurjan loppuvetonsa myötä Niskanen kiri pronssille. Neljänneksi jäänyt Venäjän Andrei Larkov hävisi Niskaselle 2,4 sekuntia.

Sote-sanasota yltyy – Nerg: ”Mikä tahansa komissiolle menevä ilmoitus on notifikaatio”

27.2.2019 17:42

Sote-johtaja Päivi Nerg sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa tänään keskiviikkona, että EU:lle tehtävään notifikaatioon liittyvässä keskustelussa on sekaannusta käsitteissä.

Hallitus on päättänyt tehdä sote-uudistuksen yhteydessä oikeusvarmuusilmoituksen EU-komissiolle. Syynä on eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto, jonka mukaan hallituksen on jollain tavalla hoidettava.

Professori kaivoi esiin hallituksen omat paperit: ”Ei! Ei se ole notifiointi!”

27.2.2019 16:38

Hallituksen oikeusvarmuusmenettelyssä ei ole kyse notifioinnista, katsoo eurooppaoikeuden professori Juha Raitio. Se tulee hänen mukaansa ilmi myös aiemmasta hallituksen itse laatimasta lakiesityksestä.

Kokoomus pillastui heti Antti Rinteelle: ”Haastaa riitaa”

27.2.2019 16:30

Hallituspuolue kokoomus kritisoi usealla suulla suurimman oppositiopuolueen sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen lausuntoja.

Perjantaina politiikkaan pitkältä sairauslomalta palaava Rinne sanoo Iltalehdessä, ettei ottaisi pääministeripuolue keskustaa eikä valtiovarainministeripuolue kokoomusta kumpaakaan hallituskumppaniksi.

Hallituksen sote-ratkaisu hämmästyttää – Aino-Kaisa Pekosella heti eri tulkinta

27.2.2019 12:20

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta joutuu valmistelemaan mietintönsä sote-uudistuksesta ilman tietoa siitä, miten Euroopan komissio uudistukseen suhtautuu. Oppositiossa kysytään nyt, pitääkö sote-paketti käyttää vielä kerran perustuslakivaliokunnassa.

Juha Sipilän (kesk) hallitus kertoi keskiviikkona päättäneensä notifioida sote-uudistuksen ”olennaiset osat” komissiolle erillisellä oikeusvarmuusilmoituksella. Sote-projektijohtaja Päivi Nerg täsmentää Uudelle Suomelle, että itse ilmoitusprosessi on tarkoitus käynnistää vasta ensi viikolla.

Patrik Laineen vuoristorata – tuskaisasta tehottomuudesta maaliputkeen

27.2.2019 12:11

Patrik Laineen teki NHL:ssä tammikuun aikana vain yhden maalin. Hän ehti pelata 15 ottelua tekemättä maaliakaan, kunnes helmikuun lopulla verkot alkoivat jälleen soida. Viimeisessä kolmessa ottelussa hän on tehnyt neljä maalia.

Tiistaina Laine maalasi kolmannessa peräkkäisessä ottelussa. Tosin Laineen edustama Winnipeg Jets kärsi katkeran 2-3 -kotitappion edellisenä päivänä Mikael Granlundin kaupanneelle Minnesota Wildille.

Laine syötti ylivoimalla syntyneen Mark Scheifelen 1-0 -osuman. Tuo tarjoilu venytti Laineen pisteputken neljän ottelun mittaiseksi.

”Hyvin huolestuttava eskalaatio” – Pakistan ampui intialaishävittäjiä, vangitsi kaksi pilottia

27.2.2019 12:11

Intian ja Pakistanin välinen Kashmirin rajakiista uhkaa kärjistyä avoimeksi konfliktiksi, kertovat kansainväliset uutistoimistot.

Keskiviikkona aamulla Suomen aikaa Pakistan on vahvistanut ampuneensa alas kaksi intialaista hävittäjää. Iskuissa ei ollut kuolonuhreja. Pakistan on vanginnut kaksi intialaista pilottia.

Vahvistamattomien tietojen mukaan myös pakistanilainen F-16 hävittäjä olisi ammuttu alas, mutta Pakistan kiistää tiedon.

Hallitus: Sote menee EU:n syyniin ”olennaisilta osin”

27.2.2019 10:24

Juha Sipilän (kesk) hallitus lähettää sote-uudistuksen ”olennaiset osat” notifioidaan Euroopan komissiolle oikeudellisen varmuuden vahvistamiseksi.

Notifioinnissa on kyse EU:n komission tekemästä ennakkotarkastuksesta sellaisissa lakihankkeissa, jotka mahdollisesti ovat ristiriidassa EU:n kiellettyjen valtiotukisäädösten kanssa. On epäilty, että sote-markkinoilla yksityisten yritysten rinnalla kilpailevat ja toimivat maakunnalliset liikelaitokset voisivat rikkoa valtiotukisäädöksiä, koska liikelaitokset eivät voi mennä konkurssiin.

Valtio viemässä 73 milj.€ ratahankkeisiin – Toimitusjohtaja: Eduskunta ei saa hyväksyä, käytettävä vain kohtuuhintaisiin asuntoihin

27.2.2019 09:16

Asuntosäätiö-konsernin toimitusjohtaja Esa Kankainen vetoaa kansanedustajiin, jotta nämä eivät hyväksyisi 73 miljoonan euron siirtoa valtion asuntorahastosta (VAR) vasta perustetulle Suomen Rata -yhtiölle. Kankaisen mukaan rahat tulee käyttää vain kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistämiseen.

Krista Pärmäkoskelle ”inhottava” nelossija

26.2.2019 18:40

Suomen mitalitili ei avautunut hiihdon MM-kisoissa Seefeldissä naisten 10 kilometrin kisassa. Krista Pärmäkoski sijoittui väliaikalähdöllä perinteisellä tyylillä hiihdetyssä kisassa neljänneksi. Pronssimitalista Krista jäi 1,4 sekuntia.

Pärmäkosken meno ei vakuuttanut viikonloppuna yhdistelmäkisassa ja parisprintissä. Niihin startteihin nähden hän ylitti 10 kilometrillä odotukset. Mitali jäi harmittavan pienen marginaalin päähän, mutta Pärmäkosken suoritusta voi silti pitää erittäin hyvänä.

Näkökulma: Antti Rinnekään ei ollut korvaamaton – sdp jakoi vastuuta kadehdittavan hyvin

26.2.2019 18:12

On hieno asia, että sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne toipuu vakavasta sairauskierteestään. Hoidettuna ovat keuhkokuume, sepelvaltimon ahtauma ja sairaalabakteeri.

Kaksi kuukautta sairauslomalla ollut Rinne palaa politiikkaan perjantaina. Terveys sen kuulemma sallii.

”Nyt on tilanne se, että 150 metriä kävelen helposti. Sängystä nousen, kädet toimivat, ­pystyn syömään, käymään vessassa ja suihkussa itse, ­mikä oli täysin mahdotonta, kun teho-osastolla vain ­ranteet toimivat”, pääministerin töihin tähtäävä Rinne ­sanoi Ilta-Sanomien jutussa viikonvaihteessa.

Petteri Orpo vetoaa kansanedustajiin – Valinnanvapauden erottaminen sotesta ”mahdotonta”

26.2.2019 17:42

Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan sote-uudistuksen valinnanvapaus ja maakuntauudistus limittyvät toisiinsa niin tiiviisti, ettei niitä voi erottaa.

"Keskeisiltä osiltaan sote-lainsäädäntö on niin limittäin, että tässä aikataulussa uskoisin että keskeisten osien irrottaminen toisistaan on lähestulkoon mahdotonta", Orpo sanoi tiistaina Helsingissä.

Kansanedustajat joutumassa ”ylitöihin” – Paula Risikko: ”Huomenna päätöksiä”

26.2.2019 16:26

Eduskunta voi jatkaa istuntokauttaan vielä maaliskuun puolivälin jälkeen. Puhemiesneuvosto on pyytänyt kansanedustajia varautumaan istuntokauden jatkoon sekä ylimääräiseen täysistuntoon lauantaina 9. maaliskuuta.

Eduskuntasihteeri Marja Wallin korostaa Uudelle Suomelle, että kyse on vielä varauksista, eikä istuntokauden jatkamisesta tai lauantain istunnosta ole tehty varsinaisia päätöksiä.

Sivu « 80 | 81 | 82 | 83 | 84 |

Toimituksen poiminnat