Kaikki blogit puheenaiheesta hallitus

Perustuslaki on herkkä aihe

 

Kaksi viimeistä kirjoitustani täällä on koskettanut perustuslakia.  Kirjoitin 9.3. otsikolla Perustuslaki ja sote  -  mahdoton yhdistelmä?  Eilen 10.3. kirjoitin otsikolla Pääministerin menettely perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi?  Molemmissa oli kysymysmerkki perässä.

 

Totean, että en ole perustuslakiasiantuntija, vaikka ao. valiokunnan jäsenenä olen joskus ollut.

 

Voiko eduskunta hylätä Sipilän hallituksen eron?

Juha Sipilä päätti viime perjantaina itse keskustan lähipiirin tukemana, että hän kaataa oman hallituksensa. Sipilä perusteli sitä vastuunkannolla, kun sote kaatui. Yhtä vahvasti päätöstä voi sanoa vastuun pakoiluksi tilanteessa, jossa vaaleihin on vain viisi viikkoa. Sipilä ”vapautti” itsensä ja puolueensa syyttämään epäonnistumisesta ennen kaikkea eduskuntaa, mutta myös hallituskumppaneitaan - ja teki samalla myös hallituspuolueista ”oppositiopuolueita”.

Quo vadis, Keskusta

Nyt on nyt ja vaalit ovat pian. Neljä vuotta sitten Keskusta aloitti ylivoimaisena muihin nähden. Juha Sipilä on vienyt puolueensa jopa laitaoikean Kokoomuksesta oikealta ohi. Samoin teki Paavo Lipponen SDP:lle - ja kun näin tehdään - noutaja tulee.

 

Keskusta on ollut, toivottavasti on ja tulee olemaan rakentava, kokoava tekijä suomalaisessa yhteiskunnassa. Hukattu alkiolaisuus on löydettävä uudestaan. Oma, luonteva paikka keskellä on löydettävä uudestaan.

 

Hallituskaato likaista vaalipeliä?

Kun luin uutisen, jossa kerrottiin, että Sipilä on anonut Tasavallan Presidentiltä hallituksen kaatamispäätöstä, kävi mielessäni ensin seikka, joka tarkoittaisi Sipilän käyttämää likaista vaalikorttia, kun vaalitkin ovat niin lähellä.

Seuraavalle hallitukselle rysähti yllätystehtävä: lajikadon hillitseminen

Koska ihminen ei ole vieläkään oikein hahmottanut olevansa osa eliölajien kudelmaa, josta ei voi irrotella komponentteja miten tahansa, se ei ole kunnolla tarttunut itseäänkin uhkaavaan elonkirjon hupenemiseen. Lajit ovat kenties joidenkin korvissa vain joukko hassuja nimiä, kuten loispiponen, tihkutympönen, silkkityynynen, räyskä, mähkä ja korukeräpallokas.

Pääministerin menettely perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi?

 

Pääministeri Juha Sipilä pyysi perjantaina hallituksensa eroa tasavallan presidentiltä, joka myös eron myönsi. Samalla presidentti pyysi pääministeriä ministereineen jatkamaan toimiusministeristönä, kunnes uusi hallitus on muodostettu. Tämä tapahtui viisi viikkoa ennen eduskuntavaaleja.

 

SOTE kaatui johtajuuden puutteeseen

Pääministeri Juha Sipilä teki perjantaina (8.3.2019) oikean ratkaisun keskeyttämällä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen. Päätös olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten, sillä hallituksen esityksellä ei ollut onnistumisen mahdollisuuksia tällä vaalikaudella. Aika ja tahto loppuivat.

Olen seurannut neljä vuotta prosessia sivusta, mutta erittäin läheltä. SOTE kaatui lukuisiin virheisiin. Alusta alkaen oli nähtävissä, että hankkeessa oli lukuisia heikkouksia muihin Sipilän hallituksen uudistuksiin verrattuna.

Hiihtoa ja hillotolppia

Talviurheilun MM-kisoista kun selvittiin huonolla menestyksellä, vuorossa oli Politiikan penkkiurheilua. Tiistaina alkoi sutkautusten mestari Timo Soinin ploki päivityksellä, ettei pyri enää eduskuntaan mutta jätti sanomatta pyrkiikö Euroopan unioniin. Iltapäivän tiedotustilaisuus oli taattua Soinia aloituksella Kysykää? Eipä ollut Timo enää parhaassa vedossa. Mutta mielenkiintoisen Vedonlyönti-tipsin antoi koskien Jussi Niinistöä, josta veikkasi tulevaa äänimagneettia.

Perustuslaki ja sote - mahdoton yhdistelmä?

 

Voimassa oleva Suomen perustuslaki astui voimaan 1.3.2000.  Se valmisteltiin 1990-luvulla huolellisesti komiteassa.  Pienehköjä tarkistuksia on tehty myöhemmin.

 

Perustuslakia ei yleensä arvostella. Sitä noudatetaan. Noudattaminen tarkoittaa sen jatkuvaa tulkintaa. Tulkinnan tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta asiantuntijakuulemisen ja aiemman tulkinnan pohjalta. Periaatteessa toimiva järjestelmä.

 

Halla-ahon naurettavat kommentit

Hallituksen kaatuminen on naurettava temppu, josta oppositio tietenkin ottaa kaiken irti, kuten kuuluukin. Haavisto tosin vaikuttaa liian kiltiltä sanomisissaan. Toinen naurettava asia oli Jussi Halla-ahon kommentti, jonka mukaan hallituksen olisi pitänyt kaatua jo 1,5 vuotta sitten (https://yle.fi/uutiset/3-10679527).

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä